30.7.2013

Jaanan apinasukat

Omalla "pikkuapinalla" oli mökkireissulla jalassaan apinasukat, joita sangen kovaan ääneen ihailtiin ja joista vihjailtiin, että ne olisivat ihanat.

 Jotta varsi ei olisi liian tiukka, niin ajattelin tehdä nyt aikuisten kokoon apinat teräosaan, mutta eiväthän ne sinne millään kokonaan mahtunet. Vähän harmitti, kun juuri se ihana napakohta oli pakko jättää pois. Mutta kyllä nämä varmaan apinoiksi kuitenkin tunnistaa :) Ainakin nyt.



Kantapää on tehty Frederika- sukkien (TiiQ) mukaan ilman minkäänlaista palmikkoa, mutta 7-veljestä raitalangan värinvaihtelut vähän elävöittävät sukkaa kuitenkin. Apinat on ihan tarkoituksella sukissa eri suuntiin, että kuvioista saa selvää sekä sukka jalassa että niitä muuten katseleva.



Jaana on muutaman päivän takainen synttärisankari! Saa sukat kun taas tavataan.

Siellä mökillä kyllä oltiin vielä vilpoisaan aikaan ja ihan yhtä ihanaa kuin tavallisestikin. Ja mukavaa seuraa.













Sukat on sentään tehty jo lämpimien säiden aikaan, silloin kuin naapurin 5000 tulppaanisipulia kukkivat täysillä.



29.7.2013

Mustikkalapaset / Pearl chain mittens

no Handepanden Helmiketju- lapasethan nämä oikeasti ovat, mutta näin kesällä tehtynä menevät kyllä mustikoistakin. Harva tekee kesällä lapasia, mutta onnistuuhan se näinkin.


Lankana Novitan Nallea ja Dropsin Fabelia. Fabelin värinjuksut kävivät näihin hyvin, enkä edes ajatellut vaihtavani lankaa eri helmirivien (mustikkarivien) välillä.

Kauniit ja helpot, tosin olisi voinut tehdä myös peukalokiilalla.

Mökiltä haettiin ihan oikeita mustikoitakin ja juotiin mustikkamaitoa koristelluin kynsin :)





27.7.2013

Eevin 4-v synttäribolero

Eevi on vielä niin pieni, että pitää omaehtoisesti vaaleanpunaisesta. 
Ihana tekosyy tuhota haaleanvaaleanpunaista Ilona-lankaa.


Sai synttärilahjaksi mm.tällaisen boleron, johon ei ohjetta tarvittu. Palmikko löytyy "kauneimmat neulemallit" -kirjasta (Lesley Stanfield) ja se oli helppo valinta, helppo palmikko, jota on tullut käytettyä ennenkin. Muuten bolero on tehty kauluksesta helmaan raglanhihoin.


Kun oli valmis, niin kappaleiden reunoihin pujottelin Marks&Kattens Diva-lankaa (siinä on 95 % polyamidia ja 5 % metalliseosta). 

Kimaltelee siis kivasti, niinkuin Prinsessa-Peppi Pitkätossulla pitääkin :)