30.8.2011

siniset pikasniikkarit


Nyt näytille pääsevät ovat siis lyhyet sukat.

Nämä olivat välityö muiden juttujen tekemisien järjestystä miettiessä ja kauhistetessa naapurimme massiivista piha- ja salaojaurakointia, joka uhkaa tulla myös meidän pihallemme.

Sukat on aloitettu lappualoituksella kärjestä ja niissä on oikein näppärä kantapää, tosi helppo - ei mitään silmukoiden poimimisia, vain lisäyksiä ja kavennuksia. Kantapään malli on "Gussett heel" - mikä onkaan suomeksi? Kuitenkin samanlainen kuin monissa WendyKnits'in sukissa yleensäkin, esim. Southwestern -sukissa. Istuukin ainakin omiin jalkoihini oikein hyvin.

Lankana Järbo Garnin Mellanraggi kerän loppu, josta onneksi sai vielä kohdistettua raidat tasan - nilkkaresorin pituus riippui täsmälleen siitä, että seuraavan sukan aloitukseen tarvittava värinvaihto tuli eteen. Itse käytän paljon tällaisia lyhyitä ja ohuehkoja villasukkia (tai pikasniikkereitä), joten resori on ihan tarpeeksi pitkä. 52 s.

Pintakuvio on kahden kerroksen ansiota ja tekee kyllä sukan päällisosan paremman näköiseksi kuin pohjan (tässä Mellanraggi- langassa kun on niin kovin pitkät ja voimakkaat värinvaihdot). Pintakuvion oli tarkoitus olla samanlaista kuin "Hermione's Everyday Socks" -sukissa, mutta kun ohje ei ollut käsillä kun tein näitä, niin tuli vähän erilainen... ovat sitten "melkein Hermionet", eivät kovin noitamaiset muutenkaan (siis vrt Harry Potterin Hermioneen).


1. rivi: *langankierto, 2 o, vedä langankierto oiken neulottujen silmukoiden yli* toista * * sukan päällä (26 s) ja pohjassa pelkkää oikeaa*
2. rivi: koko rivi oikein

..jep, toimii. Ihan kivat.

Lähiaikoina pitänee tehdä HerttaiselleApulaiselle alpakkainen ohut villatakki syksyn viileisiin päiviin, kun aiemmin tehty punainen villatakki onkin kuulemma niin kuuma (siis paksu), ettei voi "ehkä kuule koskaan" sitä käyttää... huoh... olishan tuo pitänyt muistaa ja tietää. Hän ei ole koskaan kelpuuttanut paksuja vaatteita, edes talvipakkasella. Mielummin sitten vaikka 3 ohutta päällekkäin. Aloittelinkin ohjeen mukaista villatakkia, mutta eilisillan tekemiset lienee parasta purkaa samantien - mahtuisi ilmeisesti myös minulle, vaikka koko muka olisi 7-8 vuotiaalle..

p.s Niilon punkkisaldo tänä kesänä on nyt jo 31 kpl! Valeluliuoksesta ei kyllä ole varmaan ollut mitään apua :( , en osta toiste. On siis tullut treenattua punkkien poistoa pinseteillä hyvinkin paljon, ei edes kauhistuttanut kun HerttaiseltaApulaiseltakin piti pari iltaa sitten poistaa punkki korvan takaa. Sitä en kyllä tiennyt, ettei lapsille annetakaan "varmuuden vuoksi" antibiootteja samantien, vaikka punkki olisi ollut kiinnittyneenä ihoon.

p.s 2 Citykoiramme ei kyllä ollut yhtään tietoinen rotumäärityksensä kohdasta, jossa todetaan parsoneiden olevan alunperin ketun luolametsästykseen kehitetty rotu. Hämmästyi nimittäin kovasti kun illansuussa törmäsimme melkein kotiovellamme kettuun. Kettu oli kesy ja tuijotti meitä muutaman metrin päästä Niilon vaan ihmetellessä, että mikähän tuokin on. Jos olisi ollut jänis/ koira/ orava/ varpunen/ kuiva lehti/ melkein mikä tahansa, niin varmasti olisi Niilo sännännyt samantien perään...Viitisen minuuttia tuijoteltiin toisiamme ja ehdin jopa ottamaan muutaman valokuvan kännykällä, sitten kettu lähti hissukseen kävelemään pois--- ei mitään kiirettä karkuun terhakkaa kettukoiraa :) joka kääntyi kotiinpäin, kun sanoin maagiset "nyt mennään nukkumaan" -sanat. Aah... nukkumaan... ihanaa!

27.8.2011

Äidin musta pitsipusero


Äiti sai joululahjaksi pitsipuseron, josta en ollutkaan vielä raportoinut! Miten niin blogi laahaa reilusti jäljessä :)

Tämä on tarkoitettu ainakin a) "tyttöjen kanssa baanalle lähdettäessä" päälle laitettavaksi ja/tai b) etelänmatkojen niihin iltoihin, jolloin tarvitaan hieman jotain lämmittävää mukaan.

Tämän malli on täältä, paitsi että eihän mallineule näytä ollenkaan samalta?

No tunnustettakoon, että erinäköisyys johtuu hahmotusvirheestä mallikuvion kanssa, enpä tullut tarpeeksi aikaisin huomanneeksi, että mallineule olisi ollut vain 6 silmukan pitkuista, nyt tein mallineulekertaan myös sivusilmukat. Mutta eihän lopputulos onneksi sen hullummaksi tullut, kyllä tänne on edelleen jotain alle laitettava kun iltaa lähtee viettämään :) Silmukkamäärätkin täsmäsivät ihan täysin ja tosiaan ensimmäinen epäuskon hetki tuli takakappaleen jo oltua valmis ja etukappaleen olessa kavennuksia vaille - pikkuisen hassustihan tässä nyt kavennetaan... mallikuvaa olisi voinut tarkastella tarkemmin siis jo aiemmin.

Ilmeisesti hyvä ja mukava, tosin aikoinaan tuli pientä noottia lyhyydestä, vaikka tein monta senttiä pidemmän kuin ohjeessa. Hihat ovat tahallaan 3/4 pituiset, sillä äiti tykkää sellaisista. Nyt kesällä virkkasin 5 cm lisää pituutta, mutta sen sai helpohkosti tehtyä poimimalla silmukat alareunasta ja jatkamalla suoraan alas. Tässä alakuvassa on nyt jo pidennetty. Nyt pitäisi pituuden riittää ja päässee käyttämään ensi viikon Kroatia-reissulla?


Lankana jos viime vuoden syksyllä tätä varten jemmaan alennusmyynnistä ostettua Novitan Cannes'ia (34 % bambua, 34 % puuvillaa ja 32 % viskoosia),  joka oli positiivinen yllätys. Lanka näytti kerällä kauniin kiiltävältä, löyhäkierteiseltä ja mahdollisesti halkeilevalta, muta ei se neuloessa kuitenkaan juurikaan halkeillut.Valmis pinta on kauniin kiiltävää ja laskeutuvaa, ihanan pehmeää. Tosin painavaa.

Voisin haluta itsellenikin tällaisen.

24.8.2011

Rummutusta: Sherborne Abbey ja sen pipo

Tämän tein jo aiemmin kesällä, mutta pääsee nyt vihdoinkin näytille suuren rummutuksen kera.

Kesän aikana tuli toki tehtyä paljon muutakin, jopa olkapäiden kipeytymiseen saakka, mutta eilisessä AfroCubism- konsertin hytkymisessä Huvila-teltassa saivat kyllä kipeytyneet lihakset kyytiä.

"Maailmanmusiikilliset fuusiot ovat nykyään arkipäivää, mutta Afro­Cubism-levy kuuluu ehdottomasti ­alan hienoimpiin virityksiin. Laulukieli sekä painotukset kuubalaisten ja malilaisten ainesten välillä vaihtuvat ilman huomattavia saumakohtia. Risteilevät kielisoittimet hallitsevat soundia. Bongot, congat ja marakassit kuljettavat keveitä rytmejä. Vielä ei voi ennustaa, muodostuuko AfroCubismista Buena Vistaan verrattavaa kestosuosikkia, mutta vapaasti svengaavan musiikin ystävälle se tarjoaa pelkkää nautintoa." Lainaus Soundi-lehdestä 10/10, Pauli Kallio.

Sanon Jep, Jep ja älähdän nautinnollisesti lanteiden kipeyttä :)




Rummuttajina kesällä Hollannin "Festival Deventer op stelten"ssä Deventerissä esiintyneet kolumbialaiset Exodus- ryhmäläiset. Oli muuten hienot festivaalit ja upea esitys.

Ilulta (vanhasta blogista, täältä) jo vuosia sitten löytyneen ohjeen mukainen Sherborne Abbey on nappeja myöten valmis. Langasta onkin jo vinkkiä aiemmin, se on tehty paksusta Dropsin Nepalista. Ilun ohje oli hyvä, mutta menin vielä lisäilemän etumukseenkin palmikonkiertoja, ettei koko vartalo-osuuden tekeminen olisi ollut ihan tylsää.







Tunnustan jo ennenkuin joku tiirailee liian läheltä, että jouduin pienentämään viimeistelyn aikana työn kaula-aukkoa vähän pienemmäksi, kun muuten olisi käyttö jäänyt todennäköisesti paljon vähäisemmäksi. Tuo pienennys on tehty virkkaamalla 2 kerrosta kiinteitä silmukoita muuten valmiiseen työhön.

Oikean kokoinen ja KUUMA! Toivottavasti tarvitsen tätä ensi talvena :) Tykkään kyllä kovasti ja värikin ihastuttaa edelleen. Pelkkää hihaa esittävässä kuvassa tämä "olive-mix" väri kertautuu parhaiten, on siis vihreän-keltaisen-kirjavaa, eikä tasaväristä, niinkuin kuvista luulisi..

Seuraksi tuli sitten yhtenä viileämpänä lomapäivänä väkerrettyä langanlopuista pipokin, ihan perinteinen palmikkopipo, jossa 82 silmukkaa resorissa ja 84 varsinaisessa pipo-osuudessa. Tähän olin joskus tulostanut ohjeenkin tapaisen, mutta se valitettavasti katosi jo tekemisen alkuvaiheessa. Epäilen, että se joutui HerttaisenApulaisen askartelumateriaaliksi.. Tämä on hieman pidempi kuin piponi yleensä, joten hyvä kiskaista korville talvipakkasilla...


 Huvinkin tein tähän satsiin, mutta se toiste.