31.12.2008

Vuoden 2008 lopuksi tilinpäätös tästä vuodesta

tammikuussa ei mitään! Totaalinen plääh jouluneulomisten takia.

Yhteensä tänä vuonna kuitenkin:
"liivit, sliparit, paidat" 10 kpl, lapaset 10, Hatut, pipot 16, huivit 8, sukat 24 (joista 5? aaeb = aiemmin, aikana ennen blogia)

lankaa oli aiemminkin ja nyt varsinkin lankaa on!! Kävin nimittäin juuri ennen joulua lankaostoksilla ja ostin monta muovikassillista ihania lankoja !! Ihan itselleni (ja pikkuisen ehkä lahjaksikin) Joku päivä teen teidät kateellisiksi esitellessäni saalistani :) Terveisin nimimerkki "kun halvalla sai" :)

* liivit, sliparit, paidat

Yhtäkkiä itselle liivi (=slipari, paksua lankaa, isot puikot -> valmistui muutamassa illassa ilman minkäänlaista ohjetta). Pehmeä kuin mikä. Ja lämmin. Palmikot sivulla ja keskellä takana. Lanka ostettu FashionHousen ystävyysmyynnistä joskus vuonna 2006? Lankaa jäi 1,5 kerää, olisko ehkä pitänyt tehdä tähän hihat/hihaa?

lasten villapaita (punainen 7-veljestä), ylösalasneulottu, aloitettu kauluksesta.

Lasten vaaleanpunainen slipari. Tämä on oman pään mukaan tehty yhtenä kappaleena alhaalta alareunasta, keskelle päänreikä päättelemällä osa silmukoista ja luomalla ne uudestaan kun pääreikä on sopivan kokoinen ja samaan syssyyn olalta alas takareunaan. Sivusaumat siis vain piti ommella. Tasan tämänkokoinen (ehkä 98 cm) tulee yhdestä Jenga-kerästä, lankaa jäi 10 cm. Päätyi synttärilahjaksi. Etuosan pupu on neulottu yhtenä kappaleena tyyliin tosta vois alkaa korva, joten poimin siis vaikka 5 silmukkaa ja neulon sopivan pituisen suikaleen... :) Ja lopuksi pupu on ommeltu kiinni muuten valmiiseen slipariin.

naisten pitsibolero (musta tennessee)
Itselle liivi Itselle pitsipuuvillapaita (loput Tennesseet)
Lapselle vaaleanpunainen slipari palma-langasta
Itselle february
Isälle slipari
Äidille slipari

* lapaset
Löysin ennen joulua 2007 FashionHousesta ostetuista pikkupusseista ihanaa :) noromaista lankaa ja simsalabim - niistä tuli viikonlopun aikana kahdet lapaset. Vaikka lanka itsessään oli jo ihanaa, tekaisin niihin vielä koristeeksi virkatut (huom en osaa ollenkaan!virkata) kukat ja nappilaatikosta ompelin vielä kukkiin napit. Nää on vähän tällaiset pling-lapaset.

Onlinen raitalangasta (sukkalangasta) lapaset lasten lapaset. Lapasissa virkatut kukat ja pling-napit (jotta olisi helpompi laittaa oikeisiin käsiin).

Anopille ruska-lapaset
Itselle Maija-lapaset vihreästä Isoveljestä
Veljelle Maija-malliin lapaset
Herttaiselle Kitaristille countystä Maija-lapaset
Punaiset Maija-lapaset Polkasta
Lapsen Siili-lapaset (Novita Tango + 7-veljestä)
Huovutetut lapaset hahtuvasta

*Hatut, pipot

3 baskeria (H, A ja K) Onlinen raitalangasta (sukkalangasta).

Keväällä tein myös lahjaksi saamastani langasta omppu-kuviota hyväksikäyttävän pipon (pipossa on ensin tehty ompusta yhden mallikuvion levyinen suikale, joka riitti pään ympäri (leveydessä lisää 2 ainaoikein-silmukkaa molemmilla reumoilla). Poimin suikaleesta silmukat ja neuloin pipoksi (myös kuvion alla on piponeulosta, kun ajattelin sen muuten olevan liian harva vähänkään tullisemmille päiville.

Itselle baskeri-pipo-myssy onlinen ihanasta langasta (tästä tein jo aikoinaan lyhyen kaulahuivin). Mallina Mario-myssy. Myssy sopii värinsä puolesta toisiin tehtyihin lapasiin, joten tekaisin tähänkin kukkasen.
Tätöselle tulevaksi synttärilahjaksi punainen Cousteau-pipo (Nalle colori, 120 s)
Tätösen miehelle vihreä Cousteau-pipo
lapselle tummanliilasta Maijasta baskeri (helmikoristeet)
Isälle Mesi-pipo tummanliilasta ja vaaleasta Maijasta
Luistimien vastalahjaksi tummansininen baskeri Emmille (kukkakoriste)
Itselle vaaleasta Maija-langasta baskeri
Päiväkodin opelle vihreästä 7-veljestä langasta pitsikuvioinen baskeri
Herttaiselle Kitaristille pipo (Novita Country)
Kitaristin työkaverille samanlainen pipo 7-veljestä/harmaa
Kummipojalle ruskea Cousteau-pipo (7-veljestä)

Huivit*

Keväällä tein myös lahjaksi saamastani langasta omppu-huivin. Omppuhuivi pitäisi pestä ja tällekin satsille pitäisi keksiä käyttöä, valkoinen ei oikein ole mun väri. Ehkä pääsee joululahjalaatikkoon tai värikylpyyn tai sitten ryhdyn pitämään valkoisista asusteista :)
revontuli (punainen), vironvilla
lehmus(vironvilla) revontuli (sininen äidille)
Tätöselle nuolitanssi vironvillasta
Kauluri veljelle
Siili-huivi lapselle (Novita Tango + 7-veljestä)
Lapselle vaaleanpunainen Palma-kauluri
Lapselle liilasta Maijasta helmikoristeltu kauluri

* sukkia

Sukkia vino pino (ainakin kolmet muut kuin tässä luetellut)
Kummitädille marjapuuronväriset Kertut Herttaisen Apulaisen kummitädille vihreät Kertut Herttaisen Apulaisen toiselle kummitädille punaiset Feather-and-fun-kuvioiset pikkusukat Kälylle puna-ruskeat Pinja-sukat Isälle synttärisukat (kaksinkertaista 7-veikkaa. punaharmaat) Onlinen raitalangasta (sukkalangasta) tehdyt sukat lapselle ja itselle
Tilaustyönä neljät lasten sukat
Onlinen raitalangasta (sukkalangasta) tehdyt sukat äidille
7-veikka vihreästä raitalangasta isälle sukat
lapselle vihreät sammakko-unisukat bambulangasta
kahdet supervauvan polvisukat
7-veikka ruskeasta raitalangasta sukat
Onlinen raitalangasta (sukkalangasta) tehdyt sukat lapselle
Spiderman-sukat Matiakselle
Veljelle Polkka-sukat
Jounille kirjavat, raidalliset synttärisukat




Tässä 2 vuoden takaiset Jouluterveiset, kylläpä tytöt ovat kasvaneet! Ensi vuonna toivottavasti lapsosia jännittämässä Joulua on jo kolmaskin, kun Veljen perheeseen syntyy toinen lapsi. Jesh- täti saa taas syyn tonkia lankalaatikoitaan ja innostua pikkuvaatteista :) Ihanaa!

1 kommentti:

MariL kirjoitti...

Hei! Kiitos kommentistasi ja sukkakehuista! :) Pitää tässä miettiä, josko sen ohjeen niistä saisin väännettyä. En ole pahemmin ohjeita kirjoitellut, mutta ainahan sitä voisi yrittää... :) Mukavaa viikonloppua sinulle!