14.7.2011

Neiti 7v

Tämäkin juttu olisi kuulunut kesäkuun tunnisteisiin, mutta tulkoon dokumentoitua edes tänne.
Rakas HerttainenApulainen täytti 7 v.

Hän odottaa koulua innokkaana ja on onnellinen, kun oppi lukemaan ennen kouluunmenoa.
Kaverisynttäreilla oli toiveen mukaisesti mustekalakakku,
tässä oli alimpana munaton muropohja,
välissä hyydytetty mustikka-valkosuklaa-kermavaahto-rahka-kerros ja
vesi oli liivatteella hyydytettyä spriteä (joka oli värjätty siniseksi). Hiekka keksinmuruja.

Marsipaani-mustekala on edellisen yön tekemisen tuloksia ja vielä tarjolle mennessä aika kostea, se kun oli maalattu toiveen mukaisesti punaiseksi nestemäisillä elintarvikeväreillä.


Mustekala piteli lonkeroissaan tärkeää tiedonantoa "Hertta 7 v".

Onneksi oli kaunis ilta, niin vilkkaat vieraat pystyi nakkaamaan vähän pihalle jäähtymään välillä, vaikka jonkun kilpailun merkeissä sinne taidettiin muka mennä. Onneksi Niilo oli hoidossa, olisi kyllä taatusti osallistunut juhlintaan aivan liian innokkaasti.

Seuraavana päivänä vietettiin kummi-sukulaisjuhlia ja sinne oltiin tehty taas toiveen mukaisesti Little Pet shop-kakku,  kuva oli maalattu marsipaanille nestemäisillä väreillä. Kuva oli tällainen: (kimmellys ei ole tällä kertaa salaman aiheuttamaa vaan kimalteista tomuväriä). Kakussa oli domino-kekseistä tehty pohja, välissä mustikka-vadelma-valkosuklaa-kermavaahto-seos ja päällä Kinuskikissan peilikirkas suklaakuorrute. Tuo kuorrute on muuten tosi helppo tehdä kakun päälle ja oikeasti siisti, kirkas ja hyvänmakuinen. Ja -kuten Kinuskikissa itsekin mainitsee- maistuu muuten Jacky-makupalalle.


Sankari näytti tältä:

ja tässä vielä kaverinsa neiti K:n (7v)  kanssa. Äitinsä oli paras kaverini jo kun itse olimme paljon nuorempia kuin tytöt nyt... oho :) kyllä aika rientää kun on mukavaa.


Että tulee myös jotain käsityöaiheista, niin vielä yksi kuva jo toukokuussa tekemästäni isoäidinneliöpeitteestä, joka nyt pääsi omistajalleen (kuten myös neidin eka oma puhelin, jota kynttilöiden-puhalluskuvassakin puristaa tiukasti kädessään) :) Puhelimen saatuaan vanheni silmissä ainakin vuodella.


Ei kommentteja: