14.7.2011

sikapaljon nappeja ja pikanen tilannetiedoitus

Paint it black- blogin linkkivinkistä siirryin näppärästi Buzzybee:n Etsy-sivuille ja - oho - tuli tilattua yli 150 nappia hujauksessa. Edulisia ja ihania ja jo matkalla Thaimaasta meille. Nyt on taas millä koristella ja/tai napittaa.

Josko joku kelpaisi kävisi itsellekin, kun Ilulta (vanhasta blogista, täältä) jo vuosia sitten löytyneen ohjeen mukainen Sherborne Abbey on nappeja vaille valmis. Langasta onkin jo vinkkiä aiemmassa postauksessa, se on tehty paksusta Dropsin Nepalista. Ilun ohje oli hyvä, mutta menin vielä lisäilemän etumukseenkin palmikonkiertoja, ettei koko vartalo-osuuden tekeminen olisi ollut ihan tylsää. Kuvia tulossa, kunhan saan napit paikoilleen. Nyt on ollut niin kuuma, ettei edes nappien ompelu jaksa kiinnostaa, kun työ on paksu ja lämmin. Onneksi pitää nyt odottaa nappien saapumista.

Amsterdamissa olisi joskus kaivannut lisää lämmintä päälleen, mutta S.A ei tosiaan ollut vielä ihan valmis. Mitään työtä ei ollut mukaakaan reissussa, kuten ei yleensäkään matkoilla. Kotona odotti kuitenkin myös toinen peräkkäinen itselle tehty työ viimeisiä kierroksiaan, tästä(kin) tuli ihana.

Nyt kädet syyhyävät taas uuden työn pariin. HerttainenKitaristi on Porissa ja HerttainenApulainen kutsui itse itsensä Mummalle ja Vaarille yökylään. Ihmeellinen, harvinainen vapaus!

Ei kommentteja: