6.1.2012

Bias

Helena Bristowin Bias on helpo, mutta näyttävä -nimenomaan pingoituksen jälkeen, kun kuvio aukenee.

Itseasiassa pingoittumatonkin versio oli kiva, mutta ei siinä kyllä mitään pitsimäisyyttä ollut. Pingoittaminen olikin aika hankalaa, jotta reunareiät sai suoriksi... mutta onnistui se kuitenkin suurinpiirtein. Tosin olin jo vähällä luovuttaa yksittäisillä nuppineuloilla yrittämisen ja laittamassa apulankoja, mutta en sitten kuitenkaan.

Meni nimittäin pingoitusvaiheeseen asti ennenkuin tajusin, että tämähän ei olekaan suorakulmio vaan suunnikas :) Ai miten niin tehty telkkaria tuijottaessa ja aika pimeässä. Tumman värinsä vuoksi sekin muuten aika haastavaa..


Tämä on tehty isommaksi huviksi 80 silmukalla, kun ohjeen toinen versio esitti tästä kapeaa huivia. Sellaisenaan olisi varmaan myös ollut kiva, mutta halusin suorakulmiomaisen huivin, kun ainoaan itselle jäljelle jääneeseen Clapotikseen tarvittiin toinen vaihtoehto.

Helppous tuo mukanaan myös sellaisia haasteita, ettei jaksaisi edes tehdä loppuun asti, mutta annoin kuitenkin mennä koko 100 grammaa lankaa, mitä minulla oli. Pientä haastetta tässäkin, lankaa jäi muutama kymmenen senttiä, joten kerrostakaan en olisi saanut enää tehtyä.

Mikä fiilis? Ihan kiva, tosin saa nähdä päätyykö tämäkään oikeasti loppujen lopuksi minulle..
Addin 5 mm pitsipuikoilla joutuisa tehdä, eikä langan hintakaan päätä huimannut - on nimittäin Oulunkylän Fashion Housen ystävyysmyyntien saalista joskus (niissä muutaman euron yllätyspusseissa voi joskus olla suoranaisia löytöjä). Omasta mielestäni tämä Zitronin "Trekking Hand art" on sellainen (ja niitä oli jopa samassa pussissa 2 eriväristä! jep, kelpaa).

Ei kommentteja: