7.7.2009

Kastelahja

Täti on ollut lomalla tarmokkaana; valmistumassa on torkkupeitto vauvalle kastelahjaksi. Mummuni virkkasi edellisille lapsenlapsenlapsilleen pikkuiset peitot ja pitäähän tälle uudellekin tyttöselle sellainen olla, vaikka virkkaajaa ei suvustamme enää/ vielä kyllä taida löytyä.

En kuitenkaan ruvennut toteuttamaan virkaten, koska lopputulos olisi voinut olla jotain ihan muuta kuin ajatuksissani oli. Niinpä neuloin tällaisen 60 cm * 70 cm peiton hikisissä oloissa mökin laiturilla - kyllä oli kuuma viime viikolla!

Lanka on samaa Zitron Kokon- lankaa (35 % silkkiä, 35 % puuvillaa ja 30 % polyakryyliä) kuin aiemmin tekemäni oma ylösalasraglan ja jopa mallikuvio on sama: kirjasta "Kauneimmat neulemallit" malli 196 ja molemmissa sivureunoissa vielä lisäksi mallia 213 (versot pienelle lapselle). 111 silmukkaa ja melko tarkkaan 100 grammaa lankaa.

Siis aika ohut eikä villaa lainkaan, mutta tämä onkin tarkoitettu lähinnä söpöstelykäyttöön. Kyllä tarvittaessa taatusti löytyy muutakin lämmikettä. Mummuni ompeli tekemiinsä vuorisilkistä vuoren, jotta lapsella olisi varmasti pehmeät oltavat, joten tähänkin kai sitten tulee sellainen ennen elokuun loppupuolta.

Tämä on suklaanruskea, emmin vielä, että ompelisinko reunustaviin versoihin vaaleanpunaisia pieniä kukkia, voi olla että olisi liikaa.

Sain tänään selville, että heittämäni nimiehdotus oli mennyt läpi :) taidan tehdä vielä jotain nimeen liittyvää, mutta sen voi paljastaa vasta elokuussa, koska äiti käy kai täällä joskus..

1 kommentti:

Suvi kirjoitti...

Kaunis peitto, nämä kaksi kuviota sopivat tosi hyvin yhteen!