27.11.2010

Toiveena lasten kauluri

(nyt pistä Tanja silmät kiinni samantien!)

Yksi tuntemani tylleröinen kulkee aivan liian usein/ melkein aina kurkku paljaana ja takki auki.

Nimpparilahjaksi saakoon kaulurin ja vielä lapaset samaa sarjaa. Ettei tarvitsisi olla kuin Jaakko Vaakko Vesirotta (Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuussa) "nenä nuhaa tiristen, tuhisten ja puhisten. Ja sitten voi voi Vaivastus! Ja atsii atsii aivastus".

Kauluri on ihan oman mallin mukaan tehty, huomioinarvoista on se, että lopuksi (aloitettu ylhäältä) on vielä neulottu lyhennettyjä rivejä, jolloin on saatu etuosaan enemmän pituutta kuin taakse. Ei niin haittaa, vaikka takki olisikin vähän auki.

Summittaisen aloitussilmukoiden luonnin jälkeen ensin aika suoraa (kaula) osuutta ja sitten kiihtyviä silmukanlisäyksiä niin, että mallista näytti tulevan sopiva. Mallineule on samaa Rinsessa-neuletta kuin Ulla-neulelehden pipossa täällä.

Lisäksi tein lopusta langanjämästä lapaset, näyttää enemmän asianmukaiselta, harkitulta setiltä kuin epätoivoisen tädin terveenäpitämis-yritykseltä :) Lapasissa on peukalokiila ja samaa rinsessaneuletta.

Tähän tuo 7-veljestä -raitalanka sitten melkein loppuikin, mutta sai siitä vielä vähän raitoja yhden toisen tylleröisen sukkiin. Loppusukka on marjapuuron väristä 7-veljestä. Sukissa on samaa rinsessaneuletta kuin aiemmissa töissä, hyvää nimipäivää vaan! Kantapäässä näkyy kuvassa jotain ihmeellistä möykkyä, mutta oikeasti ne on vahvistettu "silleen vähän erikoisesti" ja on tehty ihan harkistusti.

Itselle muistiin: ihan kohta 7-vuotiaan Liinan jalankoko on nyt 31.

1 kommentti:

Sipi kirjoitti...

Todella kaunis setti ja on varmasti myös tyttöselle mieleinen :)