Lahjakorttikakkuja

Harrastan aika usein lahjakorttien antoa tyyliin "tällä saa haluamanaan ajankohtana X:n". Äidille aikoinaan annettu lahjakortti "Tällä saa haluamanlaisensa kakun" oli löytynyt lipaston laatikosta juuri sopivasti ennen hänen eläkkeellejääntijuhliaan. No, toistaiseksi on vielä kesälomalla, muttei mene enää takaisin loman jälkeen.

Toive tuli pienehköstä suklaisesta kakusta, jossa olisi päällä suklaanauhoja. Seuraavassa puhelussa toive oli jo muuttunut kahdeksi kakuksi, kun kahvitettavia oli tulossa oletettua suurempi määrä. Lopputuloksena tehtiin 2 isoa kakkua, näistä riitti noin 40 hengelle.

Kakkupohjat tehtiin heillä yhteistyönä, koska meillä ei Herttaisen Apulaisen muna-allergian takia voi edes valmistaa sokerikakkupohjia (munaitiöt jäävät ilmaa vatkatessa ja riittävät aiheuttamaan allergiakohtauksen). Tekovaiheessa toteutui sanonta "mitä useampi kokki sitä pahempi soppa", sillä melkein kaikki tuntui menevän pieleen, vaikka kuinka tiesimme mitä tehdä :) Taikinat olivat kiiltäviä ja upeita, mutta vatkasimmeko sitten varmuuden vuoksi vähän liikaa vai mitä, mutta aina paistamisen aikana pohjille kävi tai meinasi käydä hullusti! Milloin tuli likilaskuinen tai vähän paloi tai kuohui yli... Isäni silmin saatoimme kyllä vaikuttaa vähän ääliöiltä kun nauroimme kippurassa keittiön lattialla, vedet silmistä valuen vaan siksi, että taas uuniin kurkatessa tapahtui jotain outoa! Lopulta kuitenkin saimme 3 kpl 8 munan pohjaa pakastimeen odottamaan täyttämistä ja päällystämistä.

Kakut olivat keskenään ihan samanlaisia, molempien väliin laitettiin kermavaahto-sulatettu valkosuklaa-vadelma-moussea, johon varmuuden vuoksi lisättiin vielä liivatetta. Oli hyvää. Päälle kaadettiin suklaaganache-kuorrutus, jonka päälle aseteltiin -näennäisen huolimattomasti- jo aiemmin tekemiäni suklaanauhoja (erikseen valkosuklaasta, maitosuklaasta ja tummasta suklaasta). Koristelu kruunattiin muutamilla (taas muka satunnaisiin paikkoihin) tiputetuilla sokerihelmillä ja päälle ripoteltiin vielä kristallipulveria.

Lopputulokset olivat ihan kelvollisen näköisiä ja makukin oli kuulemma ollut hyvä. Paras kommentti oli tullut joltain saksalaiselta professorilta, joka oli hämmästellyt, etteivät nämä voi olla äitini tekemiä! (äiti oli mokoma mennyt ja kehuskellut kaikille, miten ohimennen tekaisi vähän makeaa kahvin kanssa mutusteltavaksi :))

Nuo suklaanauhat on tehty niin, että ensin on leivinpaperista leikattu n 1-1,5 cm levyisiä nauhoja, jotka sitten on toiselta puolelta kastettu sulaan suklaaseen (varoen kastamasta sitä toista puolta, muuten nauhoja ei saa kokonaisena irti leivinpaperista). Sitten kukin nauha on aseteltu jäähtymään vähän kiemuraiseen muotoon (tässä vaiheessa keittiön pöytä oli täynnä kaikenlaista kauhan-ym vartta ja suikaleita ristiinrastiin :)). Kun olivat jähmettyneet, kuorittiin laivinpaperi pois toiselta puolelta varovasti, etteivät katkea. Säilyivät muutaman päivän jääkaapissa rasiassa, vaikken siis temperoinut suklaata.