9.9.2010

Knittyn Summit 1

Heti kun näin aikoinaan Summitin (by Mandie Harrington) ohjeen Knittyssä päätin, että tuollaisen teen joskus. Kesäkuumalla innostuin muuttolaatikoita tonkiessani kerästä vironvillaa ja samantien rupesivatkin puikot suihkimaan.

Tämä on kiva. Onneksi väriliukumat osuivat näinkin hyvin, nyt jos saisi vaikuttaa asiaan, niin ihan vaalensinistä en kyllä huiviin olisi halunnut, mutta eipä se onneksi pahalta näytä mielestäni näinkään.

Olin kerinyt vyyhdin sisältäpäin käytettäväksi keräksi, joten en kyllä suoraan sanottuna edes tiennyt mitä värejä kerä sisältääkään. Sorruin myös näppäryyteen, kun "joku" (en kyllä voi syyttää kuin itseäni) oli kerinyt ihan hassusti ja välillä sain kskoa hampaat irvessä sotkuista möykkiä kerän sisältä. Yleensä ottaen sisätä käytettävät keräni ovat kyllä käyttäytyneet mallikelpoisesti, en tiedä miksi tämä toimi niin hankalasti. Näissä kerissä on kivaa se, että ne pysyvät neulottaessa paikallaan, eivätkä lähde pyörimään sohvan alle.

Mallineuleen oppi nopeasti ulkoa, joten tämä oli aika nopsa tehdä. Muutaman kerran piti vertailla puikoilla olevaa työtä ja pohtia mihin suuntaan sitä olikaan matkalla.

Tässä on 68 silmukkaa/ rivi, mutta koska työ neulotaan "silleen vähän hassusti" pikkupätkä edestakaisin kerrallaan, niin suurin osa ajasta meni 11 tai 6 silmukkaa neuloen -edestakaisin- ja edestakaisin..ja edestakaisin...aika montakin kertaa.

Lopputulos oli kuitenkin kutakuinkin sellainen kuin ajattelinkin ja kun hakusessa nimenomaan oli uusi suorakulmion (tai suurinpiirtein sellaisen) muotoinen huivi, niin tämä toimii.

HerttaisenApulaisen mielestä on kauhea "onko toi sun mielestä oikeasti kiva- sähän sanoit, että kun se on kuiva ja otetaan neulat pois, se on ihan eri näköinen". No oli se oikeasti ihan eri näköinen ennen pingoitusta :)

Osallistui kuitenkin mielellään kuvausjärjestelyihin
ja juoksenteli huivin kanssa ympäri pihaa huudellen naapureille, että "katsokaa mitä mun äiti on tehnyt, sen mielestä tää on kiva" ja "eihän tän kanssa voi edes lentää, kun tässä on niin paljon isoja reikiä"...Revi siitä, olen silti itse tyytyväinen :)
 

Ei kommentteja: