4.5.2012

Hyvin turkoosia toukokuuta (Kuopioon)

Kevät meni vähän turhan nopeasti bloggausten kanssa, kun oli olevinaan kaikkea muuta (työ)kiirettä.

Nyt kuitenkin ainakin turkoosia toukokuuta kaikille ja varsinkin Kuopioon onnea ja iloa! Tällaisia täältä on nyt tulossa!

* Syytä T siskoasi, jos värien kanssa meni pieleen, hän oli sitä mieltä, että kirkkaat värit sopivat teille.

"Melkein sukulaisten" pienenpienten kaksostyttösten päälle olivat aiemmin samaan perheeseen tehdyt  pupunuttu ja purotakki vielä aivan liian suuria, joten tätinsä mukaan "tehdas käynnistyi :)" ja HerttaisenKitaristin mielestä "mopo lähti käsistä :)". Kummin vaan, mutta päälle jäänyt neuleplääh sai kyytiä, kun intoilin näiden tekemisen kanssa. Harvoin tulee muuten saatua valmiiksi 4 villatakkia viikossa ja parhaimmillaan vauhdilla yhdesä illassa valmista.

Yritin netistä saada selville, että minkäkokoisia näiden nyt pitäisi olla, mutta kun ei oikein varmaa tietoa löytynyt, eikä tarvittava kokokaan ollut selvillä kuin tyyliin"syntyvät minä hetkenä hyvänsä".. niin tuli tehtyä muutama ylimääräinenkin aina vähän suurentuen sen mukaan, että taas oli viikko kulunut.. Pehmeitä lankoja, lämpimiä ajatuksia ja kaikki joko ilman saumoja tai saumat vaatteiden ulkopuolella, etteivät vain hankaa.

Saattaa olla, että nämä ensimmäisiksi tarkoitetut (bolerot) ovatkin jo liian pieniä 1,5 kg ja 1,7 kg painoisille, mutta siinä tapauksessa sopivat sitten myöhemmin nuken vaatteiksi. Nämä kyllä vähän venyvät tarvittaessa, kun kostuttaa tai prässää. Novitan TicoTico Batik-langasta, joka on siis akryyliä eivätkä kutita ohutta ihoa. Vaikka tytöt ovatkin identtiset, niin kukaan ei kuitenkaan ole aivan samanlainen kuin toinen, joten nämäkin ovat hieman erilaiset, silti samaa sarjaa keskenään. Voi vaikka koittaa jatkon horrostilassa muistaa, että kummankos päälle laitoinkaan aamulla tuon jossa on liilaa..

Nämä on muuten neulottu, paitsi reunuksiin on virkattu pylväsrivit. Hello Kitty napit ovat taannoisia Thaimaan Etsy-ostoksia, kuten muutkin tämän postauksen napit.





Huomatkaa omat kynnet, vappulakkaukset ovat vielä kunnossa. Käsi on ihan tarkoituksella kuvassa mukana, jotta vaatteiden suuruusluokasta saa selvää, noin vaaksan verran, eli 18 cm pitkät/ tai siis oikeasti lyhyet.

Aiemmin lähetettyjä villasukkia voi varmaan käyttää, vaikka ovatkin vähän suuria, mutta talvisten lapasten sijaan tekaisin loppulangasta vielä sormenlämmittimet. Koko on molemmissa luokkaa lämpökynttilä mahtuisi sisään.




Seuraava pari uunista ulos! - Vauvoja pitää pitää lämpiminä... siis merinovillaa (joka ei siis kutita ketään(?))
Nmä on virkattu ja sama kuin edellä, tahallaan hieman erilaiset, mutta samaa sarjaa keskenään. Lanka on muuten ostettu Hulluilta päiviltä ja ihan värin takia.



Näissä on aika söpöt vauvanapit ja sainpa ujutettua jotain pinkkiäkin mukaan.



Vielä jotain normikokoisempaa mukaan..

Tämä on niihin pinkkeihin päiviin :) virkattua pehmeää Palmaa



tai punaisiin päiviin...(tämä on Alpakkaa, siis tosi lämmin, vaikka onkin ohut). Kauluksesta alaspäin neulottu, raglanhihat ja reikärivikoristeet



Onnittelut vielä koko porukalle T & P ja isobroidi S:lle kanssa!

p.s. Niilossa on ollut viikon aikana 2 punkkia... taitaa tulla yhtä paha vuosi kuin viime vuosi, jolloin sillä oli 49 punkkia!

Edit: Pienimmätkin bolerot mahtuivat saadun valokuvan mukaankin päälle! Jesh, päätynevät nukenvaatteiksi vasta myöhemmin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset vielä kerran ihanista neulomuksista tätäkin kautta! Täytyi tulla kurkkaamaan, kun sisko kertoi blogista...Kaikki tulevat varmasti kovaan käyttöön. Saivat jo tänään ihasteluja sairaalassa!

Terveisin äippä ja tytöt