18.9.2008

Valmista pitsiä näytille

Into päällä on taas tullut tulostakin. Nämä ovat kyllä olleet valmiina jo muutaman viikon, mutta hmm..kamera ja tietsika ja piuhat eivät ole olleet samaan aikaan paikalla. Nyt kuitenkin:



Tässä ensiksi kuva paidasta, jonka tein heinäkuussa ja jonka tekstiosuus tuli jo elokuussa. Tarkoitus oli siis tehdä tästä Razor Cami, mutta tehdessä lanka ehdottomasti halusi muotoutua isommaksi paidaksi kuin topiksi. Tätä on tullut käytettyä useamman kerran ja tykkään edelleen.


Mallikuvio on nättiä, edelleen.




Sitten pääsee esille Olympialaisneuleeni, joka tosin ei päässyt maaliin saakka annettuna aikana. Mutta keskenjääminen oli oma päätös, kun en ottanut tätä February Lady Sweater'ia mukaan lomamatkalle. Valmistui kuitenkin vain hieman myöhässä.






Tässä on lankana Gjestalin Maija ja pitihän tähänkin tehdä hieman omia muokkauksia, eli hihoista tein ihan kokopitkät (ja kavensin hihoissa yhteensä 1 mallikuvion verran, että hihat olisivat hieman kapeammat).



Tätäkin olen pitänyt jo useasti, vaikka ihan tekemisen loppumetreillä mietiskelin, että mitä ihmettä mä tällaista pitsineuletta taas teen..

Ideana ja tekotapana kyllä oli helppo ja mukava ja kuten joku muukin jossain blogissa mietiskeli, niin jo tehdessä mieleen tupsahteli ideoita siitä, kuinka tämä olisi kannattanut tehdä/ joskus voisi toteuttaa. Itse en oikein tykkää ainaoikein-neulepinnasta
(tosin siihenkin on jo silmä tottunut), enkä oikein taida tykätä ainaoikein ja pitsineule-mallien väliin tehdystä reikärivistä (mun mielestäni se näyttää vähän siltä, kuin reiät olisivat syntyneet vahingossa).


Tätönen toi tähän Virosta täydelliset napit.

Ei kommentteja: