6.3.2009

Lahjoja, kakkua ja arpajaisvoitto

Viime viikolla olleiden synttäreiden lahjoista muutama oli neulomis-aiheinenkin (tosin pääsin itse vaikuttamaan asiaan :)) Kiitos Irma, näistä on paljon iloa! Kiitos muillekin muistajille, muutkin lahjat olivat kivoja, mutta en niitä nyt kuitenkaan esittele.
Kauneimmat neulemallit-kirja on ollut listalla jo pidemmän aikaa, mutta kun se sattui olemaan hyvässä tarjouksessa, niin ostinpa pois. Päässä pyörii ideoita, katsotaan sitten myöhemmin mitä tulee aikaiseksi. Tämä on kiva!


Siinä samassa paketissa oli myös ruusupuiset 10 cm sormikaspuikot, joita olin kaipaillutkin, nämä on ostatettu ohjeen mukaan Vihreästä vyyhdistä. Kuvittelisin, että näistä on hyötyä myös pikkulasten sukkien teossa. Ovat muuten vasta toiset puupuikkoni, sattumusten summana sain joskus reilu vuosi stten Tätöseltä paketillisen, noin 10 (!) paria koon 8 pitkiä puikkoja. Joo, koko paketti samaa kokoa, eivät lopu heti kesken.

Muutkin kuin neuleaiheisia lahjoja tuoneet saivat ruoan (Pastanjauhajien Pastarullia itse tehdystä pastasta) jälkeen jälkkäriksi kakkua. Kun ei oltu osattu HerttaisenApulaisen kanssa päättää, niin oli sekä porkkana- että suklaakakkua. Kaikkia tarjoomuksia kehuttiin, kokit ilahtuivat ja kiittävät kaikkia vielä näin jälkikäteen..Perhosten mallit on kopsattu Kinuskikissan suussa sulavasta blogista.



















Ylijääneet pastat laitettiin narulle kuivumaan.














Ja eikä pelkästään synttärilahjoja, olen nimittäin voittanut elämäni ensimmäisen blogiarvonnan Aatun apajilla- blogissa :) Jesh, tulin kovin iloiseksi!! Kakkukoristelutarvikkeita tulossa, hyvä syy leipoa lisää. Kyllä nyt kohta kelpaa suihkutella helmiäistä ja tuputella kimalletta!

Ei kommentteja: