11.12.2009

Pikkupeikon villatakki


Joskus ensijaisena tekosyynä on malli, mihin tarvitaan (tai jo löytyy) langat, joskus tekeminen alkaa siitä, että "jotain pitäis tehdä" ja joskus lanka suorastaan hyppää käsiin ja kertoo miksi haluaa tulla.

Tämä viimeinen kävi tällä kertaa. Katselin edellisissä Oulunkylän Fashion Houden ystävyysmyynnissä ihan muita lankoja, kun silmäkulmassa näin Marks & Kattensin Jytte-lankakeriä, 200 gramman kerä 4 euroa. Visio syntyi samantien; meidän pikkupeikko tykkäisi kovasti, jos tuosta tekisi villatakin. Joo - siinä pitää olla muutama helposti kiinni laitettava nappi, v-kaulus ja huppu ehdottomasti kanssa, sellainen terävähkö. Selvä pikkupeikon tai menninkäisen villatakki väreistä pitävälle.

Tämä on tehty täysin omasta päästä, vähän mittaillen olemassaolevaan, sopivaan villatakkiin. 6 puikoilla.

Neulottu kainaloihin kanssa yhtenä kappaleena 110 silmukalla ja v-aukko eteen. Kavennettu edessä ensin joka kerroksella ja hetken päästä joka toisella kerroksella, kunnes hartioihin jäi 12 silmukkaa. Hartiat on päätelty 3 puikon päättelyllä. Hihat on neulottu poimimalla silmukat (48) ja olkapäältä ranteeseen päin neuloen. Muutaman sentin jälkeen kavennukset (2 s/kerta) joka toisella kerroksella.

Helmassa, etureunoissa ja ranteensuissa on ainaoikeaa, etteivät reunat kääntyilisi. Olin tähän jo valinnut palmikkomallinkin, mutta sitä ei langan kirjavuuden ja paksuusvaihteluiden takia kannattanut tehdä, ei se mihinkään olisi näkynyt.

Hupun kanssa joudui vähän jo pohdiskelemaankin, mites se oikein tehdäänkään, kun tähän tuli tehtyä v-aukko..ongelma ratkaistu tekemällä muutaman sentin jälkeen pidennettyjä kerroksia ensin toisessa reunassa ja sitten toisessa, näin tuli näppärästi vinot reunat, jotka sitten vaan lopussa virkkasin kiinni villatakkiin. Hupussa on pidennettyjä kerroksia myös loppuvaiheessa - vähän niinkuin olisinkin ollut tekemässä sukkaa, näin tuli pikkuisen lisää muotoiluja. Hupunkin sauma on tehty 3 puikon päättelyllä.

Luulisin, että joulupukin tuominen saa hymyn huulille. Ainakin tätä oli mukava tehdä ja lopputulos on pehmeä.

Ei kommentteja: